Luvut ja laskutoimitukset

Negatiiviset luvut




Aiemmin tutustuimme nollan käsitteeseen. Jos jostain määrästä vähennetään kaikki, jäljelle jää nolla eli ei mitään. Entä jos haluttaisiin jatkaa vähentämistä? Nollaan voi aina lisätä toisen luvun, joten miksi siitä ei voisi myös vähentää?

Nollasta voi vähentää, kun otetaan käyttöön negatiiviset luvut. Tutkitaan esimerkin avulla, mitä se tarkoittaa. Siirrän mansikoita omasta kulhostani kaverin kulhoon. Kaverini haluaisi kuusi mansikkaa, mutta minulla on antaa vain viisi. Mitä tehdään, kun astiani on tyhjä?

Ratkaisu on ottaa velkaa, lainata jostain vielä yksi mansikka. Kun nyt annan näin hankitun mansikan eteenpäin kaverilleni, hän on tyytyväinen, mutta minulle jää yhden mansikan velka. Voidaan sanoa, että kulhossani on miinus yksi mansikkaa. Miinus yksi on esimerkki negatiivisesta luvusta.

Negatiiviset luvut voidaan esittää lukusuoralla. Äskeisen esimerkin mukaisesti vähennämme viidestä kuusi. Lähdetään luvusta viisi ja siirrytään lukusuoraa pitkin kuusi askelta vasemmalle. Kuten huomaat, kaikki nollaa pienemmät luvut ovat negatiivisia lukuja. Viisi miinus kuusi on miinus yksi.

Negatiivisten lukujen edessä käytetään miinusmerkkiä. Positiivisten eli nollaa suurempien lukujen edessä voi käyttää plusmerkkiä, mutta useimmiten se jätetään pois.

Kokonaisluvut ovat aina joko positiivisia tai negatiivisia, nollaa lukuunottamatta. Nolla ei ole positiivinen eikä negatiivinen.

(Äsken luit oppituntivideon käsikirjoituksen. Katso video, niin opit asian! Alla voit kysyä apua, jos jotain jäi epäselväksi.)

Tähän oppituntiin ei tällä hetkellä liity harjoitustehtäviä. Mutta niitä on tulossa palveluun myöhemmin!

Tämä oppitunti edellyttää:

Tämä oppitunti on edellytys näille:

Aivoapinan verkkokaupasta fanihintaan paidat, mukit, juomapullot, kuoret mobiililaitteille ynnä muuta! Tutustu!
comments powered by Disqus